Häät ovat tällä hetkellä noin. 680 päivän päästä. Eli aikaa on, mutta silti ei ole. Kun valitsee mahdollisimman suositun päivän, niin ajoissa pitää olla jos haluaa jotain tiettyä. Tämän takia olemme eilen ottaneet yhteyttä muutamaan pitopalveluun ja tänään käymme kysymässä valokuvaajaa. Kun saamme nämä hoidettua, lupasin sulhaselle ettemme tee mitään ennen ensi kesää tai vuotta 2018.
Olen miettinyt menua pidempään ja eilen juttelin siitä miehen kanssa. Pidämme kummatkin kalasta, mutta ravintoloiden kala on usein mielestämme pahaa. Totta kai, me olemme tottuneet kotona tehtyyn kalaan: miehen isä on ehkä maailman paras graavilohen tekijä ja mun edesmenneet Paappat ja mun oma isä ovat maailman parhaita savustajia. Päätimme (ainakin toistaiseksi) luopua kalasta kokonaan.
Perinteiden suomalainen häämenu ei myöskään ole ehkä meitä. Vaikka olemme monissa häissä syöneet todella hyvää ruokaa, ei haluta tarjota samaa kuin kaikki muutkin. Paras hääruoka on ollut miehen serkun häissä: poronkäristystä ja perunamuusia, NAM!

Tämän takia mekin ajattelimme pitää menun yksinkertaisena, mutta hyvänä. Tarjouspyyntöihin laitoimme:
- Salaattia
- Pulled Porkia
- Perunoita
- Grillattuja kasviksia
- Sitruunarisottoa tai muuta kasvisruokaa
- Leipää ja voita
Menusta tuli sellainen meidän näköinen :) Katsotaan mihin pitopalveluun päädymme ja minkä hintaista tälläinen menu olisi. Toki varmasti pitopalvelut myös ehdottaa omia ruokiaan, mutta se ei haittaa. On kiva saada erilaisia ideoita! Tähän lisäksi tulisi tietenkin kahvia, kakkua ja muita jälkiruokia.
Kakustakin keskustelimme, mutta ei ihan päästy yhteisymmärrykseen. Mä en halua missään nimessä mansikkakermakakkua ja mies sanoi nounou sokerimassa -kakulle. Tällä hetkellä keskustellaan suklaakakuista, juustokakuista, CupCakeseista jne.
Mä haluaisin hääkakun lisäksi jotain tollasia hedelmä -maljoja, keksejä, karkkia jne. Ehkä sellainen jälkkäribuffetti olis kiva! Onneksi näillä päätöksillä ei ole mikään hirveä kiire, saa haaveilla ja miettiä mikä olisi se meidän juttu :)

Kommentit
Lähetä kommentti
Kiva kun kommentoit! :)