Hääblogi oli mulla hetken tauolla, koska päätimme siirtää häitä vuodella eteenpäin. Syitä tähän on oikeastaan vain yksi, budjetti.
Mulla on iso suku ja vähän kavereita, Miehellä taas on pienempi suku, mutta hirveästi kavereita. Suurinosa ystävistä seurustelevat ja meitä on siunattu jo kahdella kummitytöllä ja tänä vuonna syntyy lisää kummilapsia. Aluksi karsimme vieraslistan tosi tiukaksi, mutta se ei tuntunut kauhean kivalle. Päätimme siirtää vuodella eteenpäin päiväämme ja nauttivamme siitä silloin kaikkien tärkeiden ihmisten kanssa :)
Kuitenkin vieraslistaa karsitaan niin, että kutsumme vain läheiset sukulaiset ja ystävät. Emme halua ventovieraita ihmisiä häihimme vain siksi että näin kuuluu tehdä. Tästä tulee varmasti sanomista, mutta.. Häät ovat meidän.
Suunnittelu ja säästämisaikaa on siis noin 700 päivää, koska siirsimme häät myös loppukesään kevään sijaan. Aika tuntuu pitkältä, mutta onneksi tälle vuodelle kyllä löytyy ohjelmaa ja ensi vuonna on myös varmasti vaikka mitä ihanaa tarjolla!

![]() |
| Pinterest, alkuperäinen kuva etsy.com |

Kommentit
Lähetä kommentti
Kiva kun kommentoit! :)